Hunajaa minun korvilleni:

"Tavallisesti tätä puolustautumisvaistoa kutsutaan nimellä maku. Se kehottaa ihmistä paitsi sanomaan "Ei" silloin kun myöntävä vastaus olisi osoitus "epäitsekkyydestä", myös sanomaan "Ei" mahdollisimman harvoin. Se on mahdollista eristäytymällä; irtautumalla  siitä, mikä vaatisi toistuvasti sanomaan "Ei". (...) kielteiseen tavoitteeseen uhratut voimat menevät hukkaan. (...) Toinen tapa toimia järkevästi ja puolustaa itseään on se, että reagoi niin harvoin kuin mahdollista ja karttaa tilanteita ja ihmissuhteita, joissa tulisi tuomituksi tavalla, joka estäisi olemasta "vapaa" ja aloitteellinen - joissa joutuisi pelkän reagoijan rooliin.(...) Oppinut, joka vain "selailee" kirjoja lävitse (...) menettää lopulta täysin kykynsä itsenäiseen ajatteluun. (...) Ajattelu merkitsee hänelle ärsykkeisiin (luettuihin ajatuksiin) vastaamista, ja lopulta hän kykenee enää vain reagoimaan. Oppinut tuhlaa kaiken voimansa valmiiksi ajateltujen asioiden kritisoimiseen, niiden hyväksymiseen tai vastustamiseen. Hänellä ei enää ole omia ajatuksia. Hänen itsepuolustusvaistonsa on heikentynyt - muutenhan hän puolustautuisi kirjoja vastaan. Oppinut on siis dekadentti. Olen nähnyt tällaista omin silmin: lahjakkaat, väkevät sielut ovat "lukeneet itsensä piloille" jo ennen neljättäkymmenettä syntymäpäiväänsä."

Tismalleen! Voisiko akateemisen vapauden tarvetta osuvammin kiteyttää? Ajatteleminen vaatii tilaa, ja siitä tilasta minä en suostu luopumaan.

"Itseäni kohtaan tuntemani kärsimättömyys vei minusta voiton ja ymmärsin, että minun oli jo korkea aika ajatella itseäni. Äkkiä minulle valkeni auhistuttavalla tavalla, miten paljon aikaa olin jo heittänyt hukkaan - miten hyödyttömältä ja epäluotettavalta koko filologiaan keskittyvä olemassaoloni vaikutti varsinaisen tehtäväni rinnalla. Tämä valheellinen vaatimattomuus sai minut häpeän valtaan. (...) Noihin aikoihin pääsin myös selville siitä yhteydestä, joka vallitsee ihmisen omien vaistojensa vastaisesti valitsemien tehtävien (...) ja sen tarpeen välillä, joka vaatii tyhjyyden ja nälän torjumista huumaavan taiteen avulla, esimerkiksi wagnerilaisen. (...) vaistoni kehoitti minua leppymättömästi vastustamaan sitä, mikä ei ollut minua varten - että erehtyisin itseni suhteen."

Voisin vaan jatkaa lainaamista! En keksi mitään osuvampaa tähän hetkeen. Onneksi revin ajan Nietzsche-kurssille juuri nyt. Minä haluan tehdä jotain, jolla uskon olevan jotain väliä. Tehdä työtä jolla on tarkoitus, joopa joo.